Inhouse-yhtiö – osa kuntakonsernia

Julkisia hankintoja koskevat säännöt perustuvat avoimuuteen ja todelliseen määräysvaltaan.
Hankintayksiköt (esim. kunnat ) voivat hankkia palveluja omilta inhouse-yhtiöiltään vain, jos ne käyttävät niihin todellista määräysvaltaa samalla tavoin kuin omiin toimipaikkoihinsa.

Viime vuosina on kuitenkin yleistynyt käytäntö, jossa inhouse-yhtiöitä pidetään muodollisesti omistettuina, mutta niiden hallintaa ja taloustietoja ei esitetä julkisesti – ei edes konsernitilinpäätöksissä.

Jos hankintayksikkö väittää käyttävänsä määräysvaltaa, sen tulisi sisällyttää inhouse-yhtiö konsernitilinpäätökseensä. Määräysvalta on nimenomaan se suhde, joka synnyttää tytäryhtiön. Jos yhtiötä ei katsota konserniin kuuluvaksi, on vaikea väittää, että määräysvaltaa todella käytetään.

Tilintarkastajilla on tässä oma vastuunsa. Hyvän tilintarkastustavan mukaisesti heidän tulisi huomauttaa, jos konsernirakenne ei vastaa oikeudellista todellisuutta. Ilman avoimuutta inhouse-järjestelmä menettää uskottavuutensa ja altistaa hankintayksiköt oikeudellisille riskeille.

Myös julkisuuslain näkökulmasta määräysvalta ja avoimuus kulkevat käsi kädessä.
Jos kunta käyttää yhtiöön määräysvaltaa, sen ostolaskut ovat julkisia, sillä varat ovat julkisia.
Mikäli inhouse-yhtiö kieltäytyy julkaisemasta ostolaskujaan sillä perusteella, ettei se ole julkisuuslain piirissä, se samalla myöntää, ettei se ole myöskään hankintalain tarkoittama sidosyksikkö.

Inhouse ei voi olla samaan aikaan “salainen” ja “määräysvallassa”. Jos yhtiö on todellisuudessa kunnan ohjauksessa, sen toiminnan on oltava yhtä avointa kuin omistajansa. Avoimuus ja läpinäkyvyys eivät ole inhouse-toimintaa heikentäviä uhkia – ne ovat sen oikeudellisen olemassaolon perusta.

Kirjoittaja on julkisten hankintojen ja markkinatiedon asiantuntija, joka seuraa inhouse-sääntelyn kehitystä ja toimintatapoja.