Ostolaskudata – mistä kysymys ja miten saatavilla

Avoimena datana julkaistava ostolaskudata on useimmille lukijoille varmaankin jonkin verran vieras asia joillekin arkipäivää. Pyrin tässä blogikirjoituksessa hieman valottamaan mistä siinä on kysymys ja miten sitä voidaan hyödyntää eri toimijoiden markkinatiedon hankinnassa ja tulevien ostojen valmistelussa.

Lyhyt historia

Julkisen sektorin kirjanpidosta saatavan ostolaskudatan julkaiseminen avoimena datana on varsin uusi asia. Kuntaliitto ja 6Aika-kaupungit (Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Oulu ja Turku) laativat ensimmäisen ohjeistuksen ostolaskudatan julkaisemiseksi vuonna 2016. 

Ohjeistuksen julkistamisen jälkeen ostolaskudatan julkaiseminen eteni varsin verkkaiseen tahtiin. Vuoden 2020 lopussa datana julkaisijoita oli valtion budjettitalouden piiriin kuuluvien toimijoiden lisäksi vain parikymmentä kuntaa ja yksi kuntayhtymä.

Kuntaliitto nimesi vuonna 2020 ohjeistuksen uusimiseen työryhmän, jonka yhtenä jäsenenä oli blogin kirjoittaja. Työryhmän työn tuloksena julkaistiin toukokuussa 2021 uusi kunnille ja kuntayhtymille suunnattu ohjeistus ostolaskudatan julkaisemiseen avoimena datana.

Uusi ohjeistus oli edeltäjäänsä huomattavasti yksityiskohtaisempi ja kattavampi. Sen perusteella ostolaskudatan julkaiseminen on helpompaa, nopeampaa ja tuottaa yhtenäisempää aineistoa. Ohjeistuksen uusiminen johti toivottuun tulokseen ja sen julkaisemisen jälkeen vajaassa vuodessa ostolaskudatansa julkaisevien kuntien lukumäärä on yli kaksinkertaistunut.

Ostolaskudatapioneerit

Yrittäjäjärjestö kiinnostui ensimmäisenä valtakunnallisena toimijana ostolaskudatan tarjoamasta tiedosta ja sen suomista mahdollisuuksista kerätä markkinatietoa julkissektorin ostoista ja toimittajista osana kilpailun edistämiseen tähtäävä edunvalvontaansa.

Varsinais-Suomen Yrittäjien aloitteesta käynnistettiin vuonna 2017 ostolaskudatan keräämiseen ja julkaisemiseen erikoistunut handata.fi palvelu yhteistyössä Varsinais-Suomen Liiton, Turun kaupungin, Turun yliopiston ja Turun ammattikorkeakoulun kanssa. Yhteistyön tuloksena julkaistiin vuoden 2018 alkupuolella https://handata.fi osoitteessa sijaitseva palvelu ostolaskudatan julkaisijoiden yhteiseksi alustaksi julkaista ostolaskudata avoimena datana yhdellä ja samalla foorumilla. Palvelussa on tarjolla ostolaskudataa vuodesta 2015 lähtien.

Toinen varhaisessa vaiheessa ostolaskudataa esittelevän portaali syntyi valtiohallinnon toimesta vuonna 2019 käynnistynyt tutkihankintoja.fi – palvelu. Muita, usean tahon ostolaskudataa julkaisevia toimijoita ei ole tähän mennessä ilmaantunut.

Handata – palvelu

Handata – palvelu on ylivoimaisesti maamme laajin ostolaskudataa keskitetysti julkaiseva palvelu. Maaliskuun 2022 loppuun ulottuvalla tarkastelukaudella handata- palvelussa ostolaskudataa oli tarjolla rajoitetusti noin 750 julkissektorin toimijan ostolaskuista ja 120 julkaisijan yksityiskohtainen ostolaskudata. Sen tietokannassa on tiedot yli 40 miljoonasta ostosta yhteisarvoltaan lähes 200 miljardia, runsaasta 70 000 toimittajasta noin 800 eri toimialalta kymmenistä maista. Vuosittain uusia ostoja julkaistaan lähes 50 miljardin euron arvosta.

Vertailun vuoksi mainittakoon, että valiohallinnon ylläpitämässä tutkihankintoja.fi palvelussa on esillä valtion ostojen lisäksi vain yhden kunnan ostolaskut.  

Handata palvelusta vastaa nykyisin Handata Oy, joka jatkaa Yrittäjäjärjestön alulle paneman palvelun edelleen kehittämistä vastaamaan tämän päivän tarpeita monipuolistamalla ja uudistamalla palvelua niin ostolaskudatan lähteenä kuin sen hyödyntämisessä julkissektorin ostojen suunnittelussa ja valmistelussa.

Handata Oy taustavoimina ovat taloushallinnon moniosaaja Tilitoimisto Aarnio Oy, palvelun keksijä ja ideanikkari Jorma Saariketo Konsultointi Vistaco Oy sekä palvelun perustamisen aikoinaan mahdollistanut Varsinais-Suomen Yrittäjät yhteistyökumppaneineen. Yhteistyökumppaniverkosto on mittava ja siihen kuuluu Turun yliopiston ja Turun kaupungin lisäksi useita kuntia ja yrityksiä.

Seuraavassa, parin viikon kuluttua ilmestyvässä kirjoituksessani, kerron miten ostolaskudataa voidaan hyödyntää julkishallinnon ostojen tiedolla johtamisen välineenä. Kuukauden kuluttua esittelen muita ostolaskudatan hyödyntämismahdollisuuksia. Palataan asiaan viimeistään silloin.

Rekisteröidy ilmaispalvelun käyttäjäksi tai kirjaudu sisään omilla tunnuksillasi osoitteessa www.ostolaskudata.fi.

Jos haluat lisätietoa ostolaskudatan julkaisemisesta ja / tai sen hyödyntämisestä tiedolla johtamisen välineenä, niin ole hyvä ja ota yhteyttä sähköpostitse jorma.saariketo@handata.fi

Uusimmat blogikirjoitukset

13.12.2024
Ostolaskudatan avaaminen ja hyödyntäminen
→ Lue artikkeli
12.12.2024
Tehosta myyntiä hyvinvointialueille ja muille sote-palvelujen järjestäjille
→ Lue artikkeli
21.02.2024
Julkaistun datan tilannekuva 2023
→ Lue artikkeli